Infoa yrityksestä

Lemmikkieläintarvikkeiden ja -ruokien vähittäismyyntiä harjoittava Eläintarvike Norppis Oy on aloittanut toimintansa vuoden 1997 alussa. Tiina Hallstén osti tuolloin jo 26 vuotta samalla liikepaikalla toimineen yrityksen, Kukka ja Kemikalio T:mi Terttu Savolaisen. Nimestä huolimatta yritys oli harjoittanut viimeiset vuodet lähinnä akvaario- ja lemmikkieläintarvikkeiden vähittäismyyntiä.

Yrittäjä, Tiina Hallstén, on koulutukseltaan yo-merkonomi ja hänellä on myös lemmikkieläinkaupan ammattitutkinto. Harrastustoiminnan kautta Tiinalle on kertynyt pitkä ja vankka kokemus koirista. Hän on kasvattanut koiria vuodesta 1988 ja ollut mukana yhdistystoiminnassa niin paikallisella kuin valtakunnallisellakin tasolla sekä kentällä kouluttajana että luottamustoimissa hallinnossa. Yrittäjän erityistaitoihin kuuluu myös koirien trimmaus yli 30 vuoden kokemuksella.

Yrityksen henkilöstöön kuuluu lisäksi yksi kokopäiväinen työntekijä, jolla on vankka kokemus akvaariopuolelta sekä kokemusta myös koiraharrastuksesta. Kumpikin on kouluttanut itseään lukemalla alan kirjallisuutta eri eläinten hoidosta ja ruokinnasta. Osaamista pidetään ajan tasalla osallistumalla alan messuille sekä tukkureiden ja maahantuojien järjestämiin koulutuksiin.